1.
Lassi elää kulissii, himas näkee unii siit et pääsis kerran uutisiin
Kaikki ottais kuvii niist,
ne kulkis yhes julkisil Pulla ois jo uunis niil
Sit ne istuis kuistil venaten Lassin kotiutumisii
Todellisuus on toinen, ku sä isket tähden
Ei voi puhuu susta ääneen, ettet pääse pätee
Kattoo ovelta ku vedät käteen - ei oo seksiin edes aikaa
Pitäs lähtee kävelee, mut mitä sä teet:
Koitat vielki tukee sitä sen uralla, vaikka saat lukee siitä vatsa kuralla
Se julkisuuden valokeilas nuorii miehii halailee
Ja jotenkin sen exät aina kuvioihin palailee
Mut vaikka sä oot mustis, sä päätät koittaa kumminkin
Jos se vielä tulis ja ottais sulta suihin
Vaan Doris onkin menny, eikä enää palaa takas
Ja sä tajuut viimein sen ny - olit pelkkä salarakas

2.
“Ehkä tää on unta vaan, oon ehtiny kai nukahtaa
Joskus huono humala tuottaa oudon kuvasarjan
Onko jossain Jumala, ku tuntuu et oon hukassa?
Vai kelpaa sille kuka vaan!? Mut enhän mä oo murhaaja…”
Lassi maalaa pienen mielensä pimeyden maisemiin
Se oli pannu ihan kaiken siihen naiseen kii
Suurta vihaa vastaan aikansa se taisteli
Kunnes törmäs siel poikaan pelonsekaiseen, siis
Sä tiedät mitä sun on tehtävä:
annat takas sen mitä joutunu oot kestämään
Vielä kerran yöllä sä lähet sitä herättään,
revit ylös sängystä ja raahaat hiuksist perässä
Ensimmäistä kertaa sä haluut sitä satuttaa
Huomaat veren valuvan ja tivaat “Joko kaduttaa!?”
Mut enää se ei rimpuile, tai edes huuda apua
Sen viimeiset sanat on, et vielki rakastaa sua
Tää loppu lapsuuden
Istun punaisen mökin kuistilla katsoen
Kuinka sukumme vanhemmat maatamme jakavat
Eikä lapsilta kysytä mitään
Ei mitään
ei mitään

Käsi joka keinuttaa kehtoa läpi koko elämäsi
Näivettää muistot ja pelot saa syövyttää sun sisimpäsi koko vitun elämäsi ajan
Olet hauras ja viottunut, ajettu alas vaan
Palaa varoen toivo rikotun vallankahvasta
Saat antaa samal mital takas
Ootko tosissas? Edes syöpäpotilaan
Hälyttimen kohinaa kukaan ei kuule
Mut sä luulet julkisuuden sementoivan
Nyt sun tylyn puheen

Tää loppu lapsuuden
Istun punaisen mökin kuistilla katsoen
Kuinka sukumme vanhemmat maatamme jakavat
Eikä lapsilta kysytä mitään
Ei mitään
ei mitään

Välillä sä muistat kuinka joskus olit sekasin
Nostit toisen jalustalle, katoit vaan ja venasit
Kelasit et riittää kun sä rakastat,
ei sen tarvii vastata, et sä edes tahdo mitään takas
Mut ei se ollu tarpeeks, se johti katkeruuteen
Vaihdoit masentuneisuuden pikkuhiljaa masennukseen
Lähit kulkee pitkin sitä polkuu yhä alemmas
Ja tästä eteenpäin onkin sameeta
Mut enää ei lapseta
Ei
Enää ei lapseta
Ei